Komissiolta tervetullut avaus: Kuluttajat vahvempaan asemaan

Komissio julkisti viime viikolla aloitteen eurooppalaisen kuluttajaoikeuden uudistamiseksi. Aloitteen englanninkielinen nimi on New Deal for Consumers. Tämä markkinointinimi kääntyy huonosti suomeksi. Komissio on tiedotteessaan suomentanut nimeksi Kuluttajat vahvempaan asemaan -hanke. Itse olisin ollut vielä kömpelömpi ja tavoitellut nimessä samaa kuin komissio – hankkeen tarkoitus on ikään kuin solmia uusia sopimus tai sitoumus siitä, että EU huolehtii kuluttajien asemasta aiempaa paremmin. Nimi on vähintään yhtä mahtipontinen kuin hanke on kunnianhimoinen.

Lue lisää

Hyvää kansainvälistä kuluttajan oikeuksien päivää!

Tänään vietetään kansainvälistä kuluttajan oikeuksien päivää. Päivää on vietetty vuodesta 1983. Kaksi vuotta tuosta ajankohdasta YK antoi kuluttajansuojan yleisohjeet, joihin kuuluu muun muassa seuraavat kahdeksan kuluttajan perusoikeutta

  • oikeus turvallisuuteen
  • oikeus tietoon
  • oikeus vaihtoehtoihin
  • oikeus vaikuttaa
  • oikeus kohtuulliseen kulutukseen
  • oikeus hyvitykseen
  • oikeus kuluttajakasvatukseen
  • oikeus puhtaaseen ympäristöön

Lue lisää

Pääseekö kuluttaja oikeuksiinsa?

Euroopan unioni on asettanut tavoitteekseen varmistaa kuluttajansuojan korkean tason sekä ylläpitää ja kehittää vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta muun muassa helpottamalla oikeussuojan saatavuutta. Tavoitteen toteuttamiseksi komissio antoi kesällä 2013 suosituksen unionin lainsäädännöllä määriteltyjen oikeuksien loukkauksiin perustuvien oikeussuojakeinojen kehittämisestä. Unionin lainsäädännöllä tarkoitettiin tässä kohtaa kuluttajansuojaa, kilpailuoikeutta, ympäristönsuojelua ja henkilötietojen suojaa tilanteissa, joissa oikeudenloukkaukset kohdistuvat suureen joukkoon ihmisiä.

Lue lisää