Kuluttaja-asiamies valvoo kuluttajasaatavien vapaaehtoista perintää. Kun perintäasia etenee käräjäoikeuteen, viranomaisvalvonta lakkaa. Riidattomien saatavien velkomiseen tarkoitettua summaarista oikeudenkäyntimenettelyä voi käyttää väärin – lainsäädäntö itse asiassa kannustaa velkojaa siihen. Kun velkojalla tällöin on käytössään tehokas oikeudellinen perintäkoneisto, millaisessa asemassa on yksittäinen kuluttaja?
Tehokas perintä kuuluu luottoyhteiskuntaan
Velka voi jäädä maksamatta: lasku ei ehkä löydä lainkaan perille, asiakas unohtaa maksaa saamansa laskun tai hänellä ei ole varaa maksaa sitä. Velkoja voi tällöin käynnistää vapaaehtoisen perinnän eli muistuttaa asiakasta velasta ja viime kädessä lähettää maksuvaatimuksen, jossa se uhkaa asiakasta velkomusoikeudenkäynnillä.
Jos asiakas ei perintätoimista huolimatta maksa velkaansa, velkojan on maksun saadakseen käännyttävä tuomioistuimen puoleen velkomustuomion eli ulosottoperusteen saamiseksi. Velkoja nimittäin tarvitsee ulosottoperusteen, jotta velkaa voi periä pakkokeinoin ulosotossa.
Kun velkojan saatavaan ei liity epäselvyyttä tai riitaa, asia voidaan ratkaista yksinkertaistetussa, summaarisessa menettelyssä. Siinä ulosottoperusteen saaminen on helppoa ja halpaa: velkoja, eli esimerkiksi luottoyhtiö, voi lähettää haastehakemuksen suoraan tuomioistuimen järjestelmään konekielisenä viestinä ja ilmoittaa siinä tuomioistuimelle, että asia on riidaton. Tällaiseen suppeaan haastehakemukseen ei tarvitse kirjoittaa laajoja perusteluja, eikä siinä tarvitse nimetä mitään todisteita. Yritys voi automatisoida prosessin niin, ettei haastehakemuksen laatimiseen tarvita lainkaan ihmistä. Jos vastaajavelallinen eli esimerkiksi kuluttajaluoton ottanut asiakas ei aktiivisesti vastusta luottoyhtiön vaatimuksia, asian ratkaisee tyypillisesti käräjäsihteeri yksipuolisella tuomiolla. Tuomioistuin perii asian käsittelystä 65 euron maksun, jonka se tuomitsee velallisen maksettavaksi.
Tehokas perintäkoneisto on olennainen osa toimivaa luottoyhteiskuntaa, ja summaarinen menettely mahdollistaa velan pakkoperinnän tavalla, joka ei kuormita tuomioistuimia turhilla täysimittaisilla oikeudenkäynneillä.
Riitaista saatavaa ei saa vaatia summaarisessa menettelyssä
Entä jos saatava ei olekaan selvä ja riidaton ja on siksi maksamatta? Asiakas ei ehkä ole lainkaan tilannut yrityksen laskuttamia hammasharjoja, luottosopimuksen ehdot ovat asiakkaan mielestä lainvastaiset tai yrityksen ja asiakkaan välillä on riitaa siitä, onko suoritettu palvelu ollut niin laadukas kuin oli sovittu. Asiakas on voinut laskun saatuaan kiistää velkojan vaatimuksen ilmoittamalla siitä suoraan yritykselle tai sitä edustavalle perintätoimistolle.
Jos asiasta ei päästä sopuun, asia jää riitaiseksi. Tällaista asiaa ei saa panna vireille suppealla haastehakemuksella yksinkertaistetussa, summaarisessa menettelyssä, vaan velkojan on tuomion halutessaan aloitettava laaja riita-asian oikeudenkäynti. Se ei ole helppoa eikä halpaa: laajaa haastehakemusta ei voi lähettää konekielisenä viestinä kuten summaarisessa menettelyssä, ja siinä on nimettävä ne todisteet, jotka velkoja haluaa esittää. Laajassa riita-asiassa velkojan on myös perusteltava vaatimuksensa perusteellisemmin kuin summaarisessa menettelyssä, ja menettely on itsessäänkin laajempi ja kuluttaa enemmän voimavaroja. Laajalla haastehakemuksella tulleista riita-asioista noin neljä kymmenestä ratkaistaan istunnossa; suppealla haastehakemuksella vireille tulleissa riita-asioissa vastaava luku on noin kuusi tuhannesta. Tuomioistuin perii asian käsittelystä 530 euron maksun.
Järjestelmä kannustaa summaarisen menettelyn väärinkäyttöön
Voisiko yritys panna riitaisen asian vireille suppealla haastehakemuksella ja vain toivoa, ettei vastaaja riitauta asiaa? Ehkä hän ei edes tule ajatelleeksi riitauttamisen mahdollisuutta, kun käräjäoikeuden lähettämissä papereissa ilmoitetaan asian olevan kantajan näkemyksen mukaan riidaton? Asiakas ehkä luottaa tähän ilmoitukseen eikä pidä mahdollisena, että tunnettu yhtiö antaisi käräjäoikeudelle väärää tietoa? Kenties hänellä on niin monta muutakin velka-asiaa, että tämä asia vain hukkuu niiden sekaan?
Olisiko taloudellisestikin järkevää panna asia vireille suppealla haastehakemuksella, kun sen laatiminen ja lähettäminen on niin vaivatonta? Jos asiakas sitten poikkeuksellisesti riitauttaa vaatimukset, tuomioistuinmaksu on joka tapauksessa vain 270 euroa eikä 530 euroa, koska asia on alun perin pantu vireille suppealla haastehakemuksella.
Kyllä, ja kuluttaja-asiamiehen havaintojen mukaan näin myös tehdään. Yrityksillä on selkeä taloudellinen kannustin käyttää summaarista menettelyä myös epäselvissä ja riitaisissa tilanteissa, eikä menettelyn väärinkäytöllä ole yritykselle kielteisiä seurauksia; jos asia menettelyn kuluessa paljastuu alun perinkin riitaiseksi, käsittely vain muuttuu laajaksi oikeudenkäynniksi – ja vieläpä puoleen hintaan. Mitään sanktiota haastehakemuksessa annetusta asian riidattomuutta koskevasta väärästä lausumasta ei menettelyssä seuraa, ja asian riitautuminen summaarisen menettelyn aikana on joka tapauksessa todella epätodennäköistä. Helppouden ja halpuuden lisäksi menettely on yrityksen näkökulmasta siis myös varsin varma tapa saada ulosottoperuste.
Kuluttajan, erityisesti vaikeassa velkatilanteessa olevan, kannalta haastehakemuksen ja menettelyn suppeus ei ole ongelmatonta. Pelkästään selon ottaminen velkojayrityksen vaatimuksista voi edellyttää sellaisia resursseja, joita kaikilla ei yksinkertaisesti ole. Niukat perustelut ja todisteiden puute voivat johtaa siihen, ettei kuluttaja – tai kukaan mukaan – voi arvioida vaatimusten oikeellisuutta pelkän suppean haastehakemuksen perusteella. Tällöin kuluttajan on saadakseen lisää tietoa vaatimusten perusteista riitautettava ne ja aloitettava laaja oikeudenkäynti. Kannattaako riitauttaa vaatimus vain saadakseen lisää tietoa sen perusteista, kun pelkkä tuomioistuinmaksu tällöin yli nelinkertaistuu vastapuolena olevan yrityksen oikeudenkäyntikuluvaatimuksista puhumattakaan?
Entä jos vaatimukset ovat pääasiassa oikeita mutta mukana on myös perusteettomia tai epäselviä vaatimuksia? Onko järkevämpää vain hyväksyä perusteettomatkin vaatimukset, koska niiden euromäärä kuitenkin alittaa riitautuksesta aiheutuvat oikeudenkäyntikulut, jotka kai kuitenkin tuomitaan kuluttajan maksettaviksi?
Viranomaisten on vaikea puuttua väärinkäyttöön
Kuluttaja-asiamies tai muut valvontaviranomaiset eivät voi puuttua velkojan epärehellisyyteen itse oikeudenkäyntimenettelyssä. Käräjäoikeuden näkökulmasta kyse taas on kahden yksityisen välisestä asiasta, jossa osapuolten on itse vaadittava ja kiistettävä asioita. Käräjäoikeuden on toimittava lain puitteissa, eikä laki salli kovinkaan merkittävää puuttumista osapuolten väliseen riitaan. Jos yhtiö ilmoittaa asian olevan riidaton eikä kuluttaja tätä erikseen kiistä, käräjäoikeuden on luotettava yhtiön ilmoitukseen. Sama pätee esimerkiksi sopimuksen syntymistä ja sisältöä koskeviin väitteisiin. Käräjäoikeudella ei ole tietoa kuluttajan suoraan yhtiölle tekemistä riitautuksista, jos osapuolet eivät tuo niitä käräjäoikeuden tietoon.
Lisäksi käräjäoikeuksien tosiasialliset mahdollisuudet havaita perusteettomia vaatimuksia tai vääriä ilmoituksia ovat rajalliset. Sen lisäksi, että haastehakemus on suppea ja niukkasanainen, tuomioistuimia rasittaa Tuomioistuinviraston mukaan puutteellisesta perusrahoituksesta johtuva resurssipula. Myös Tuomariliiton kyselytuloksista käy ilmi, että lainkäyttäjien työmäärä on suuri ja esimerkiksi tuomioistuinharjoittelua suorittavia käräjänotaareita opetetaan ”tappamaan juttuja” ja ”vetämään mutkat suoriksi”. Summaaristen asioiden määrä käräjäoikeuksissa onkin valtava: riita-asioita ratkaistiin käräjäoikeuksissa vuonna 2021 yhteensä 426 998, ja näistä summaarisia eli suppealla haastehakemuksella vireille tulleita riita-asioita oli noin 98 %. EU-maista juuri Suomessa pannaan vireille selkeästi vähiten laajoja riita-asioita.
Yksittäinen kuluttaja onkin tuomioistuimessa varsin heikossa asemassa. Summaarisessa menettelyssä ei ole varsinaista kuluttajansuojaa; se on velkojien – sekä rehellisten että petollisten – etuja palveleva, erittäin tehokas koneisto, joka nykyisessä muodossaan tarjoaa taloudellisen kannustimen myös sen väärinkäyttöön ilman sanktiota.
Lauri Wilenius
Kirjoittaja työskentelee asiantuntijana kuluttajansuojan valvonnassa
Kuluttaja-asiamiehen blogi 