Olemme painineet pikaluottoalan kanssa pitkään. Viimein pikaluottoihin ja velkaantumiseen liittyvät ongelmat ovat saavuttaneet tason, jossa sekä viranomaiset että poliittiset päättäjät ovat harvinaisen yksimielisiä siitä, että toimenpiteitä ongelmien korjaamiseksi tarvitaan laaja-alaisesti.

Teimme vuonna 2016 aloitteen pikaluottojen korkokattosääntelyn uudistamisesta. Eduskunta hyväksyi maaliskuussa uuden sääntelyn, jonka mukaan luoton korko saa olla jatkossa korkeintaan 20 %. Tämä on merkittävä parannus nykytilanteeseen ja olisi hienoa, jos voisi todeta, että ongelmat on nyt ratkaistu. Ikävä kyllä näin ei ole.

Uusi sääntely koskee ainoastaan 1.9.2019 jälkeen tehtyjä luottosopimuksia. Tämä tarkoittaa sitä, että tuhansilla kuluttajilla tulee olemaan vielä hyvin pitkään ns. jatkuvia luottosopimuksia, joissa on kohtuuttomat, jopa huomattavasti yli 100 %:n vuosittaiset korot. Näin on erityisesti kaikkein heikommassa asemassa olevilla kuluttajilla, joilla ei ole välttämättä mahdollisuutta kilpailuttaa uusia edullisempia luottoja. Meidän mielestämme uuden korkokaton olisi pitänyt koskea limiittiluotoista tehtyjä uusia nostoja, mutta emme saaneet vaatimustamme läpi.

Vaikka luottojen korkokatto nyt madaltuu, luotonantajilla on edelleen mahdollisuus kasvattaa kuluja luottojen määriä suurentamalla ja laina-aikoja pidentämällä. Tämä nähtiin jo aikaisemman vuonna 2013 toteutetun korkokattosääntelyn jälkeen. Huomiota herättävää on, että 20 000 euron luotto 15 vuoden maksuajalla kerryttää uudella 20 %:n korkokatollakin lähes 65 500 euroa takaisinmaksettavaa. Kulujen kasvattamista olisi voinut hillitä absoluuttisella kustannuskatolla, jota ajoimme lainsäädäntöön. Tämä olisi tarkoittanut sitä, että luottokustannukset eivät saa milloinkaan ylittää alkuperäisen luoton määrää. Tällainen malli on käytössä Ruotsissa ja Iso-Britanniassa. Valitettavasti vastaavaa mallia ei ehditty valmistella lainsäädäntöömme.

Velallisilla olisi mahdollisuus vaatia kohtuuttomien luottokustannusten kohtuullistamista, mutta harva tuntee tätä oikeutta eikä osaa vedota siihen.

Käytännössä velallisen tulisi esittää kohtuullistamisvaatimus saatuaan tuomioistuimelta velkomushaasteen luoton jäätyä maksamatta sopimuksen mukaisesti. Koska velalliset eivät osaa tai uskalla reagoida haasteeseen vaatimuksella luottokustannusten kohtuullistamisesta, tästä seuraa se, että tuomioistuimet vahvistavat jatkuvasti yksipuolisilla tuomioilla velkojan vaatimia kohtuuttoman suuria luottokustannuksia. Heikoimmassa asemassa olevien kuluttajien velkakierteen katkaisemiseksi olisikin parannettava tuomioistuinten mahdollisuutta kohtuullistaa viran puolesta eli oma-aloitteisesti kohtuuttomia luottokustannuksia. Tuomioistuinten toimintamahdollisuuksien parantamisella voitaisiin merkittävästi auttaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia kuluttajia.

Selvää on, että vakuudettomille pikaisesti saataville luotoille on kysyntää, kun talous joutuu koville vaikkapa elämäntilanteen muutoksen takia. Tällaisessa tilanteessa ei ole oikein käyttää hyväksi kuluttajien ahdinkoa ja vaatia luottoriskiin nähden täysin ylimitoitettuja luottokuluja. Tämän takia yhteiskuntamme pitäisi pystyä tarjoamaan kuluttajille tasapuolisesti kohtuuhintaista sosiaalista luototusta. Nyt tällainen mahdollisuus on vain joissakin kunnissa.

Vielä siis riittää tehtävää, mutta onneksi nyt näyttäisi löytyvän yhteistä tahtoa velkaantumisen hillitsemiseksi.  

Lue myös marraskuussa 2018 julkaistu blogikirjoitukseni pikaluottojen markkinoinnista.