Kun avaan television, radion tai somefiidini, vastaan vyöryvät pikaluottomainokset. Viesti on selvä. Olen ansainnut mukavan elämän. Jos minulla ei ole varaa shoppailla Black Friday -houkutuksia tai matkustella, on ihan normaalia ottaa pikaluotto. Sen saa kätevästi muutamassa minuutissa, eikä minun tarvitse välttämättä lainkaan miettiä tulojani tai kaivella tositteita niistä. Siihen tosiasiaan, että 3000 euron luotto tulee maksamaan minulle 5000 euroa, ei luottoa tarjottaessa kiinnitetä huomiota lainkaan.

Pikaluottoihin liittyvät ongelmat ovat nousseet laajemmin julkiseen keskusteluun. Tämä on hyvä asia. Me olemme tehneet asian kanssa töitä jo vuosikausia. Olemme kohdistaneet pikaluottoyrityksiin valvontaa ja saaneet myös tiukennuksia lainsäädäntöön. Ongelmia on siitä huolimatta edelleen niin paljon, että tarvitaan järeämpiä toimenpiteitä. Tällä hetkellä yli 380 000 ihmisellä on maksuhäiriömerkintä ja trendi on kasvava.

Valtioneuvosto hyväksyi viime viikolla esityksen, jonka mukaan muissa kuin asuntoluotoissa korkoa voisi periä enintään 30 % ja luottokustannusten maksimi olisi 150 € vuodessa. Jos luotonantaja ei noudata näitä säännöksiä, kuluttajan ei tarvitsisi maksaa korkoa ja kuluja lainkaan. Tämä olisi hyvä parannus, mutta maksimikorko on edelleen todella korkea ainakin pitempiaikaisissa lainoissa.

On selvää, että kuluttajilla on tarvetta nopeasti saataviin luottoihin, kun auto tai pesukone hajoaa tilanteessa, jossa talous on tiukoilla. Mutta onko oikein, että kuluttajan ahdinkoa käytetään tällaisessa tilanteessa hyväksi? Tarjolla pitäisikin olla enemmän kohtuuhintaisia sosiaalisia luottoja, joita jotkut kunnat tarjoavat. Niitä pitäisi vaan olla saatavilla tasapuolisesti joka puolella Suomea.

Pikaluottojen mielikuvamarkkinointiin pitäisi ehdottomasti puuttua lainsääsäännön keinoin, sillä valvonnan avulla tilanteeseen on mahdotonta saada toivottua muutosta. Kuluttajaliitto on tehnyt aloitteen markkinoinnin kieltämisestä kokonaan. Ajatus on hyvä, mutta silloin pitää ratkaista, minkälaiset luotot kielto kattaisi ja miten luotoista saisi kertoa yrityksien verkkosivuilla. Voisi myös pohtia vaihtoehtoa, jossa luottoja saisi markkinoida vain puhtaasti faktatiedoin. Ei mielikuvia luottojen autuaallisuudesta, vaan ainoastaan tietoa itse tuotteesta eli luoton hinnasta ja ehdoista.

Positiivista luottotietorekisteriä on tarjottu ratkaisuksi velkaantumisongelmaan. Tässä yhteydessä voi kysyä, miten pikaluottoyritykset tällä hetkellä arvioivat kuluttajan luottokelpoisuutta. Googlaamalla löytyy helposti liuta yrityksiä, jotka kertovat, että luoton saaminen ei edellytä minkäänlaisia tulotositteita. Alkavatko yritykset toimia yhtäkkiä vastuullisemmin saadessaan positiivisen luottotietorekisterin vai voiko se houkutella kohdistamaan markkinointia jo valmiiksi velkaantuneisiin? Pelkällä olemassaolollaan rekisteri ei vielä ratkaise pikaluottojen ongelmia.

Velkaantumiseen liittyvissä ongelmissa on hyvä ottaa huomioon kuluttajien todellinen käyttäytyminen. Eri puolilla maailmaa tätä käyttäytymisen taloustieteen lähestymistapaa on käytetty hyvin tuloksin, kun on tehty sovelluksia luoton maksun, säästämisen ja taloudenhallinnan edistämiseen.

Olennaista on esimerkiksi se, miten päätöksenteon kannalta olennainen tieto esitetään ja miten kuluttajia tuupataan aktiiviseen toimintaan. Kuluttaja voisi esimerkiksi hahmottaa paremmin luoton vaikutuksia menoihinsa, jos hän näkisi ennen luoton nostoa, miten erien suuruus vaikuttaa maksuaikaan ja korkomenoihin. Toisaalta taas oikeaan aikaan lähetetyt muistutusviestit ovat vaikuttaneet positiivisesti siihen, että luotto maksetaan takaisin eräpäivänä.

Pikaluottoihin ja velkaantumiseen liittyvät ongelmat ovat hyvin monitahoisia. Hyvä, että asiaan on viimein herätty laajemminkin, sillä tarvitsemme nyt tehokkaita toimenpiteitä tilanteen parantamiseksi.

Lue lisää:
Pikaluottojen kohtuuttomat korot ja luottokustannukset saatava kuriin. Kuluttaja-asiamies Päivi Hentusen blogikirjoitus 16.11.2017.
Behavioural economics and financial consumer protection. Lefevre, A. and M. Chapman (2017), OECD Working Papers on Finance, Insurance and Private Pensions, No. 42, OECD Publishing.