Katri Väänänen. Kuva: Nina Kaverinen.

Vaikuta puhelinmyyntiä tiukentavan sääntelyn puolesta

Juuri nyt on mahdollisuus vaikuttaa kuluttajille toimivamman puhelin- ja kotimyyntisääntelyn puolesta. Sääntelyä käsittelevä oikeusministeriön mietintö on parhaillaan kaikkien kansalaisten ja organisaatioiden lausuttavana verkossa lausuntopalvelussa. Palvelussa voit kertoa kantasi tulisiko puhelinmyynnin sääntelyä mielestäsi kiristää. Vastausaikaa on elokuun loppuun saakka. 

Mietinnössä esitetään oikeusministeriön työryhmän enemmistön kantana, ettei puhelinmyynnin sääntelyä ole tarpeen tiukentaa. KKV jätti mietintöön eriävän mielipiteen. Näkemyksemme on, että lainsäädännössä on otettava huomioon kuluttajien etu. Puhelin- ja kotimyynnistä aiheutuu kuluttajille jatkuvasti ongelmia ja kyseiset markkinointitavat koetaan yksityiselämää häiritseviksi. Nykyisessä hallitusohjelmassa on tavoitteena, että puhelin- ja kotimyyntiä rajoitetaan ja säädellään tiukemmin kuluttajan suojaksi.

Sääntelyn tiukentamiselle on kuluttajien vahva tuki

Selvitimme viime vuonna kyselytutkimuksella kuluttajien kokemuksia ja näkemyksiä puhelinmyynnistä. Vastauksista käy selvästi ilmi, että kuluttajat suhtautuvat puhelinmyyntiin erittäin kielteisesti.  

Kyselytutkimuksen mukaan sääntelyn muutoksille on kuluttajien vahva tuki. Peräti 81 prosenttia kuluttajista kannatti sitä, että puhelinmyynti edellyttäisi heidän ennakkosuostumustaan ja 78 prosenttia kannatti kirjallista vahvistusta puhelimessa tehdylle sopimukselle. Reilusti yli puolet vastaajista on täysin tai jokseenkin samaa mieltä väitteestä, että puhelinmyynti häiritsee heidän yksityisyyttään. Lähes puoleen puhelinmyyntitilauksista on liittynyt kuluttajien mielestä ongelmia tai epäselvyyksiä.

Ongelmia tai epäselvyyksiä kokeneilta tilauksen tehneiltä puhelinmyyntiasiakkailta tiedusteltiin heidän kokemiaan taloudellisia haittoja. Vastaajista 42 prosenttia ilmoitti joutuneensa maksamaan tavarasta tai palvelusta enemmän kuin mitä puhelimessa sovittiin, kun kerta- tai määräaikainen tilaus osoittautuikin jatkuvaksi. Kun tämän huomion suhteuttaa kaikkiin tilanneisiin puhelinmyyntiasiakkaisiin, tarkoittaa se että lähes joka viides (18 %) puhelinmyynnistä tilannut ilmoitti joutuneensa maksamaan viimeisestä tilauksestaan enemmän kuin mitä puhelimessa oli sovittu.

Puhelinmyynnistä aiheutuu kuluttajille haittoja riippumatta siitä, päätyykö kuluttaja tilaamaan hänelle markkinoidun tuotteen vai ei. Monille jo pelkkä puhelinmyyjän yhteydenotto aiheutti stressin kaltaisia tuntemuksia. Puolet kaikista puhelinmarkkinoinnin kohteena olleista oli kokenut stressiä melko paljon tai erittäin paljon viimeisimmässä puhelinmyyntitilanteessa.

Vahvimmin kuluttajia suojaisi ennakkosuostumus puhelinmyyntiin

Sääntelyvaihtoehtoja puhelinmyynnin rajoittamiseksi on useita. Yksi vaihtoehto olisi muuttaa lainsäädäntöä niin, että myyjän pitäisi saada asiakkaalta erikseen kirjallinen vahvistus puhelimessa tehdyn sopimuksen jälkeen. Kuluttaja saisi mahdollisuuden harkita ostosta rauhassa.

Puhelimitse markkinoidaan usein erilaisia pitkäkestoisia tilauksia monimutkaisine sopimusehtoineen, eikä kokonaisuutta ole aina helppo hahmottaa puhelinkeskustelussa. Lisäksi kirjallisella vahvistuksella voidaan ehkäistä harhaanjohtavasta puhelinmarkkinoinnista aiheutuvia haittoja. Näihin ongelmakohtiin puuttuminen on tärkeää kaikkien kuluttajien kannalta, mutta etenkin silloin kun henkilön on esimerkiksi ikänsä tai sairautensa vuoksi vaikea ymmärtää sopimuksen sisältöä.

Vahvimmin kuluttajia suojaisi niin kutsuttu opt in -malli, jossa kuluttajan ennakkosuostumus olisi markkinoinnin edellytys eikä puhelinmyyntiä saisi kohdistaa lainkaan niihin kuluttajiin, jotka eivät ole ennakkosuostumusta antaneet. Näin jokainen voisi helposti itse valita, haluaako hän puhelinmyyntiä vai ei.

Puhelinmyynnin tunnistettavuutta voidaan parantaa muillakin tavoin. Entä jos puhelinmyyntiä saisi harjoittaa vain tietyistä puhelinnumeroista, joiden alkuosan perusteella kuluttaja voisi tunnistaa soittajan puhelinmyyjäksi? Silloin kuluttaja voisi soittohetkellä nykyistä helpommin itse valita, haluaako hän olla puhelinmarkkinoinnin kohteena juuri silloin.

Sääntelyvaihtoehdoista on varmasti löydettävissä toimiva ratkaisu. Kuluttajat tarvitsevat kuluttajan edut huomioivaa lainsäädäntöä.

Linkki: Kuluttajansuojan Omnibus-direktiivin täytäntöönpano sekä puhelin- ja kotimyyntisääntelyn tiukentaminen -lausuntopyyntö (lausuntopalvelu.fi)

52 kommenttia artikkeliin ”Vaikuta puhelinmyyntiä tiukentavan sääntelyn puolesta

  1. On erittäin hyvä idea, että jatkossa vaadittaisiin kirjallinen, allekirjoitettu sopimus. Puhelinmyynti perustuu juuri siihen, ettei asiakkaalla ole mahdollisuutta harkita myytävän tavaran tai palvelun tarpeellisuutta tai vertailla hintoja. Lain täytyy suojella ihmisiä huijaamiselta, painostamiselta ja hyväksikäytöltä, jota jotkut puhelinmyyntifirmat harrastavat.

    Tykkää

    • Kannatan puhelinmyynnin tiukentamista.
      Olen joutunut perumaan ja tappelemaan ikäihmisen tekemiä tilauksia joista suurin oli lähes 1000€ arvoinen ja henkilö joutui anomaan jo toimeentulo tukea jota tietenkään ei saanut tälläisen .
      Hän käyttää nettiä ja osallistuu kaikenlaisiin arpajaisiin ja niin puhelin numero leviää eri myynti organisaatioihin.

      Tykkää

    • Ihmisten häirintää ja usein tyrkyttämistä ja huijaamalla myymistä eli kannatan tiukentamista.

      Tykkää

  2. Hei tarjakas,

    Tämän takian etämyynnissä on 14 päivän perumisaika

    Tykkää

  3. Mitenkäs ulkomaisen puhelinmyynnin laita, Se on vielä pahempaa kuin kotimainen. Roboottipuhelut pitäisi saada samalla kiellettyä aivan valtavin sanktioin. Suuressa osassa roboottipuheluita on kuitenkin kyse rikollisesta toiminnasta.

    Tykkää

  4. Kannatan tiukentamista. Yhtenä tärkeä syynä pidän sitä, että sillä voidaan suojella vanhuksia yms henkilöitä joiden on vaikea puolustautua aggressiivista, periksiantamatonta tai epäselvää myyjää vastaan.

    Tykkää

    • Kiitos kommentista! Puhelinmyynnin ongelmat osuvat tosiaan usein pahiten juuri niihin henkilöihin, joiden on esimerkiksi iän tai sairauden vuoksi vaikea ymmärtää sopimuksen sisältöä. Terveisin Katri Väänänen

      Tykkää

  5. Kannatan tiukentamista ja on hyvä, että tähän otetaan kantaa. Omassakin suvussa ongelmana on ollut juuri muistisairaiden vanhusten kohtelu aggressiivisesti kauppaa käyvien puhelinmyyjien toimesta. Tilausten peruuttaminen puhelinmyynnin jälkeen on tehty ilman internet-yhteyttä elävälle vanhukselle varsin hankalaksi ja omasta kokemuksesta markkinointikielto tai vanhuksen edunvalvonnassaolokaan ei näitä myyjiä ole estänyt.

    Tykkää

    • Kiitos kommentista! Ikävä kuulla, että puhelinmyynti on aiheuttanut ongelmia lähipiirissäsi. Terveisin Katri Väänänen

      Tykkää

  6. Minäkin kannatan tiukentamista. Olen tehnyt puhelinmyynnin eston ja siitä huolimatta minulle saattaa tulla päivän aikana kolmekin myyntipuhelua. Numeroista ei voi päätellä, mistä puhelu tulee enkä voi jättää vastaamatta kaikkiin tuntemattomiin numeroihin. Puhelut ovat minusta stressaavia, häiritseviä ja ärsyttäviä enkä periaatteesta osta puhelimessa yhtään mitään.

    Tykkää

    • Kiitos kommentistasi! Myyntipuheluita voi tosiaan tulla estoista huolimatta, koska kieltopalvelut eivät kata kaikkia puhelinmyyntiyrityksiä. Yksi ratkaisu tuohon toiseen ongelmaan olisi se, että puhelinmyyntiä saisi harjoittaa vain tietyistä puhelinnumeroista, jolloin soittajan voisi tunnistaa puhelinmyyjäksi numeron alkuosan perusteella. Terveisin Katri Väänänen

      Tykkää

    • Tiukentaminen on tärkeätä. Puhelinmyynnin eston ja salaiseen numerooni tulee mitä kummallisempia soittoja. Miten tämä on edes mahdollista? Ei ole mahdollista olla vastaamatta kaikkiin soittoihin. Ne häiritsevät ja stressaavat.

      Tykkää

  7. Puhelinmyynti johti kohdallani siihen että jouduin viemään asian kuluttajariitalautaakuntaan. Vuosi meni että onnekseni voitin asian ja säästin noin 1000 euroa.

    Tykkää

    • Hei! Hienoa, että asia selvisi. Parempi tietysti olisi, että ongelmia ei alunperinkään syntyisi tai että ne ainakin
      ratkeaisivat huomattavasti nopeammin ja vähemmällä vaivalla. Terveisin Katri Väänänen

      Tykkää

  8. Kannatan tiukentamista! Myynti puheluita tulee myöhäänkin illalla ja ei saa suunvuoroa sanoa , kiitos ei nyt.

    Tykkää

    • Kiitos kommentistasi Maritta! Terveisin Katri Väänänen

      Tykkää

  9. Kyllä sääntöjen kiristykselle. Tässä kuluttajan etu menee myyjän edun edelle. Jos joku oikeasti haluaa kuunnella höpöjä myyntipuheita ja ostaa epämääräisten puhelinkeskustelujen pohjalta, hän voi antaa sille suostumuksensa. Itse haluan ainakin olla noilta rauhassa enkä jaksa myöskään enää tapella koko ajan vanhemmille ja kehitysvammaiselle sisarelleni pakkomyytyjen tuotteiden ja maksettujen rahojen palauttamiseksi.

    Tykkää

    • Kiitos kommentista ja hyvistä perusteluista sääntelyn kiristämiselle. Ikävä kuulla, että puhelinmyynti on aiheuttanut lähipiirissäsi ongelmia. Terveisin Katri Väänänen

      Tykkää

  10. Ehdottomasti tiukennettava, ja AINA kirjallinen vahvistus perään. Puhelinmyynnissä on niin monta muuttujaa muutenkin.

    Tykkää

    • Kiitos kommentista Sinikka! Terveisin Katri Väänänen

      Tykkää

  11. Kaikki haluavat tiukentaa puhelimitse tapahtuvaa myyntiä. Olettaen että kaikki myynti tapahtuu kun myyjä soittaa.
    Entä kun myynti tapahtuu asiakkaan soittaessa itse palveluun ? Pankkien / vakuutuslaitosten / operaattoreiden / autokatsastuksen / laboratorioiden jne.

    Tykkää

    • Kiitos kommentista. Puhelinmyynnissä haasteet liittyvät erityisesti siihen, että puhelu tulee kuluttajalle yllätyksenä ja häneltä edellytetään pikaista päätöksentekoa myyjän esittämien tietojen pohjalta. Jos kuluttaja puolestaan ottaa yhteyttä myyjään, hän on usein jo harkinnut ostopäätöstä. Riippumatta siitä kuka soittaa, on myyjän noudatettava kuluttajansuojalain säännöksiä. Terveisin Katri Väänänen

      Tykkää

  12. Kyllä, puhelinmyyntiin tiukempi seuranta ym. Järjettömästi harmittaa, kun itsellä on markkinointikiellot ja salainen numero, niin silti aina jostain firmasta soitellaan. Ja kun kysyn, mistä saivat numeron, niin ”tietotaito” loppuu siihen. Eikä kukaan myönnä numeroa antaneensa. Eli sen voi käytännössä saada kuka vaan… Selkeät vastuuhenkilöt puhelinmyyntiin, ja heiltä pitää tarvittaessa saada tiedot.

    Tykkää

    • Kiitos kommentista Jukka. Myyntipuheluilta voi tosiaan nykytilanteessa olla vaikea välttyä. Kieltopalvelut eivät kata kaikkia puhelinmyyntiyrityksiä ja numeron perusteella puhelinmyyjiä on vaikea tunnistaa. Puhelinmyyjältä voi aina pyytää yhteystietojen poistamista yrityksen listoilta. Terveisin Katri Väänänen

      Tykkää

  13. Tunnen useita nuoria naisia, jotka sanovat etteivät osaa kieltäytyä puhelinmyyjien tarjouksista ja että heille tulee sitten kaiken maailman lehtiä ym. Ei ole siis todellakaan yksinomaan vanhusten ongelma. Työkavereissani on myös naisia, jotka suoraan myöntävät, etteivät kehdanneet niin fiksun oloiselle myyjälle sanoa ei.

    Minulla ei ole faktaa esittää lukuina, mutta epäilen vahvasti, että puhelinmyyjät soittavat herkemmin naisille juuri em. syistä ja tämä on pitkälti sukupuoleen perustuvan hyväksikäytön tuntuista. Tunnen myös hyväuskoisen miehen, jolle on monenlaista myyty puhelimessa, kuten klassiset bambusukat ja erään firman huonosti tuottavia sijoituspalveluita. Surullista kyllä mies on lapsesta lähtien ollut hyväksikäytetty, lähtien sairaalloisesta narsisti-isästä. Aikuisenakin hän on kaunokielien jallitettava. Hänen kohdallaan puheluita tuntuu tulevan enemmän kuin muille. Pitävätköhän soittelijat henkilörekisteriä helpolla haksahtavista ihmisistä?

    En ymmärrä, miksei puhelinmyynti ole jo kielletty kokonaan. En ole kuullut kenestäkään, kuka olisi puhtaasti tarpeeseen perustuen aikonut ostaa tuotetta, jonka on puhelinmyynnin kautta hankkinut. Tiedän vain kahdenlaisia reaktioita romppeen hankkimisille. Yleisin on voivottelu kuinka turhaketta on liikaa nurkissa ja/tai pitää muistaa perua myöhemmät erät. Toinen reaktio on eräänlainen teennäinen puolustautuminen, ikään kuin tiedossa olevaa kiusaamista varten, kuinka tuote ei ole suinkaan turha ja ettei sitä olisi tajunnut ostaa ilman puhelinmyyntiä. Eli rivien välistä sanottuna että kyllä tälle jokin tarve joskus löytyy ja toiseksi en ollut tyhmä kun ostin puhelinmyyjältä. Sääliksi käy.

    Ärsyttää myös, kun työpuhelinnumeroa ei kuuleman mukaan saa salaiseksi ja siihen tulee myyntipuheluita, vaikken itse saa käyttää puhelinta kuin työasioihin. Miksi siihen sitten saa soittaa henkilökohtaisia markkinointipuheluita? Lisäksi ulkomailta tulee luureihin vain absoluuttisia huijauksia. Pitäisi yksinomaan sen takia olla täyskielto puhelinmarkkinoinnille.

    Tykkää

  14. Saan tällä hetkellä pahimmillaan kuusi soittoa päivässä ”mahdollinen häirikköpuhelu” -numeroista ja tätä jatkuu usean viikon jaksoissa, sitten hetkeksi rauhoittuu ja taas pommittavat. En koskaan vastaa niihin, estän vaikka se ei kauheasti auta kun heillä tuntuu olevan valtava määrä numeroita joista soittavat. Onneksi kännykkä ymmärtää varoittaa näistä soittajista. Olisi ihan mahtavaa että tällainen häirintä saataisiin loppumaan.

    Tykkää

  15. Puhelinmyynti on häiritsevää, koska puheluita saattaa tulla milloin tahansa. Luulin, että minulla oli esto, mutta se ei auttanut lainkaan. Olen yrittänyt pyytää soittajaa poistamaan nimeni soittolistalta. Kaikkein ärsyttävimpiä ovat nämä ulkolaiset häiriköt, jotka metsästävät ehkä ”petoksia”. Niihin ei kai Suomessa voida vaikuttaa. Olen laittanut ne järjestään mustalle listalle. Numeroiden antaminen ulkopuolisille pitäisi saada estettyä ja kauppaketjujen pitäisi lopettaa osoitetietojen vaatiminen, jos ne luovuttavat ne eteenpäin.

    Tykkää

  16. Minulla suoramarkkinointikielto (https://www.asml.fi/kieltopalvelut/) on toiminut hyvin, kun vain muistaa tehdä sen uudelleen ennen kuin kolme vuotta tulee täyteen, eikä anna numeroaan mihinkään arpajasiin tms. Satunnaisille soittajille olen kertonut kiellosta. Minusta tilauksille pitäisi antaa harkinta-aika siten, että tilaus ei saa tulla voimaan myyjän soiton perusteella, vaan soiton jälkeen pitäisi tilaajan tehdä joko kirjallinen tilaus, nettitilaus tai soittaa itse johonkin annettuun numeroon. 14 päivän peruutusaika on kyllä olemassa, mutta esim. heikentyneen muistin tms. vajavaisuuden vuoksi sellainen voi jäädä tekemättä, tai se on turhan hankalaa. Mitään arvontoja tai muita ”kylkiäisiä” ei puhelinmyynnissä saisi käyttää houkuttimena.

    Tykkää

  17. Vuosikymmenten varrella on tullut jopa tuhansia turhia puheluita. Aikoinaan niihin vielä vastailinkin, kun ei aina tiennyt kaikkien asiallistenkin soittajien numeroa. En muista, että olisin koskaan reagoinut näihin puheluihin tilaamalla tai ostamalla jotain, mutta 2 kertaa olen saanut hyödyllisen ja positiivisen puhelun, jotka säästivät vuositasolla satoja euroja. Molemmat tulivat kymmeniä vuosia sitten Soneralta. Viime vuosina en ole enää vastannut tuntemattomiin numeroihin ollenkaan. Toki siellä pitäisi vastaajan vastata, jos sattuisi tulemaan jotain asiallistakin, niin aina voi jättää yhteydenottopyynnön. Pari vuotta sitten tuli muutamassa kuukaudessa merkattua noin 4-50 eri numeroa puhelimen muistiin ei vastattaviksi, kun soiton jälkeen kuitenkin jaksoin googlata numeron… no kaikkia numeroita ei löytynyt netistäkään. Suoramarkkinointikielto oli mennyt vanhaksi aikoja sitten. Uusin sen, niin tulee näitä siitä huolimatta silloin tällöin ja tuntuu, että lisääntyy koko ajan. Oma juttunsa on toki nuo ulkomailta ja muualtakin tulevat robottipuhelut, jotka pitäsi voida nykytekniikalla saada kokonaan eliminoitua.

    Tykkää

  18. Kannatan ehdottomasti puhelinmyynnin sääntöjen tiukentamista se on nykyään todella villiä, harhaanjohtavaa ja häiritsevää!

    Itse en haluaisi henkilökohtaisesti yhtään soittoa puhelinmyyjiltä ja olisi erittäin hyvä jos tuohon voisi itse oikeasti vaikuttaa kieltämällä puhelinmyynti ja vielä että kyseiset kaupustelijat kunnioittaisivat tuota kieltoa.

    Nykyään jätän vastaamatta tai lyön luurin korvaan outoihin ja tuntemattomiin numeroihin, koska en jaksa kuunnella puhelinmyyjien jankkausta kun eivät edes usko jos sanoo ettei ole kiinnostusta. Tosin tiedän että huonona puolena tuossa on se että voi jokin tärkeäkin puhelu tulla estetyksi tällä tavoin.

    Tykkää

  19. Itse olen tehnyt kattavahkon listan, jonka avulla voi koittaa kieltäytyä puhelinmyynnistä ”lopullisesti”
    https://docs.google.com/document/d/1Rgm8fc7dClRa4sbKwWFJxRPUYP-4KI6KtJAQ3zOVe54/edit?usp=sharing

    Lisäksi ulkomaiden maakoodien blokkaus on Androidissa mahdollista laittamalla +358* -tyyppinen numero blokkilistaan, jossa asteriski kattaa koko maakoodin numerot.

    Viime aikoina ei puheluita enää ole tullutkaan. Mutta yksi keissi, jossa en saanut tietojani pois puhelinmyyjän rekistereistä kävi tietosuojavaltuutetun toimistossa, jossa todettiin, että puhelinmyyjä ei ollut vastuullinen rekisterinpitäjä. Puhelinmyyjä ei myöskään pystynyt selvittämään minulle rekisterinpitäjäänsä, mutta se oli tietosuojavaltuutetun mielestä ilmeisesti täysin ok.

    Pienimmilläkin tiukennuksilla puhelinmyynnin kieltämisen pitäisi jatkossa hoitua suoraan puhelinmyyjälle toive esittämällä, ilman sitä vaihtoehtoa, että joku puhelinmyyjä ei tätä osaisi tehdä. Tiukimmillaan taas koko markkinointimuodon joutaisi feissauksen lisäksi kieltää kokonaan, niin ei sitten häiritsisi niitäkään, jotka eivät tuollaisissa sosiaalisissa tilanteissa pärjää.

    Tykkää

    • Kiitos kommentista ja kokemuksistasi! Toivottavasti tulevaisuudessa olisi helpompi halutessaan välttyä myyntipuheluilta. Terveisin Katri Väänänen

      Tykkää

  20. Itsellä ei ongelmia puhelinmyyjien kanssa ja saanut hyviä tarjouksia joihin olen tarttunut. Mutta ihmisten takia, jotka eivät uskalla sanoa ei, toivon että jatkuvat tilaukset ja vaikka yli 50 euron tilauksista tultava sopimus kotiin joka allekirjoitetaan ja lähetetään kauppiaalle ennen kun tilaus on tehty

    Tykkää

  21. Joka päivä tulee soittoja, useita, vaikka on suoramyyntikielto.
    Ei ole mitään minkä haluan puhelimessa ostaa. Tilanne on mielestäni riistäytynyt.
    Kiristys on tarpeen. Ainakin niin, että numerossa näkyy myös yritys.

    Tykkää

  22. Minusta pitäisi tiukentaa, ehdottomasti. Miksi ihmisille saisi soittaa markkinointipuheluita noin vain, ilman suostumusta? Häiritsee kotirauhaa, häiritsee jopa töitä. En nykyään enää vastaa muihin puheluihin kuin sellaisiin, jotka tulevat itse tallentamistani tutuista numeroista. Jos ruudussa näkyy pelkkä numero, hylkään puhelun automaattisesti.

    Tykkää

  23. Puhelinmyynti sallittava vain niihin numeroihin/ niille henkilöille, jotka erikseem sen sallivat.

    Tykkää

  24. Tietysti se pitäisi olla niin, että erikseen on annettu suostumus puhelinmyyntiin.
    Itselläni ei ole ollut ongelmia niiden kanssa. Sanon vain aina, että kiitos ei, en tilaa mitään puhelinmyynnistä.
    Toki jotkut ovat niin sitkeitä, että joutuu vähän korottamaan ääntään. Mutta sitten lopetan puhelun ja panen numeron estoon. Ovat varmaan siksi vähentyneet huomattavasti.

    Tykkää

Kommentointi on suljettu.