Katri Väänänen. Kuva: Nina Kaverinen.

Disruptiota odotellessa

Tuntuupa hienolta aloittaa kuluttaja-asiamiehen tehtävät näin kuluttajansuojalain ja kuluttaja-asiamies-instituution 40-vuotisjuhlavuonna! Aloitin urani kuluttaja-asiamiehen valvontatehtävien parissa 16 vuotta sitten. Halusin tuolloin ehdottomasti juuri Kuluttajavirastoon töihin.

Valmistuttuani oikeustieteellisestä työskentelin nimittäin Kennelliitossa lakimiehenä ja uudistimme koiran kauppaa koskevia vakiosopimusehtoja. Niitä neuvoteltiin luonnollisesti kuluttaja-asiamiehen kanssa ja ajattelin, että tulevaisuudessa olisin mieluusti tuolla puolen pöytää, sillä koin kuluttajien etujen turvaamisen hyvin kiinnostavana ja itselleni luontevan tuntuisena työnä.

Uravalintani on ollut kaikin puolin onnistunut. On ollut antoisaa olla mukana yhteiskunnallisesti merkittävässä työssä, jonka keskiössä on kuluttajan aseman parantaminen. Työn on lisäksi tehnyt erityisen mukavaksi se, että olen saanut työskennellä motivoituneiden ja erittäin osaavien asiantuntijoiden kanssa.

Asiat ovat tulleet 16 vuoden aikana monimutkaisemmiksi ja sääntelyä on tullut valtavasti lisää. Komissio on täysharmonisoinut hyvin pitkälle kuluttajansuojasääntelyä ja nyt viranomaisten valvontakeinoja ollaan tehostamassa reilun vuoden päästä voimaan tulevan CPC-asetuksen myötä. Odotamme uudistukselta paljon. Kuluttaja-asiamiehen valvontakeinot ovat edelleen 40 vuoden takaa ja valvontatyön tueksi tarvitaan nyt myös tehokkaampia taloudellisia seuraamuksia.

Tämän lisäksi on tärkeää, että kuluttajien on mahdollista tehdä järkeviä päätöksiä ja käyttää oikeuksiaan yhä monimutkaisemmilla markkinoilla. Kuluttajan kannalta olennaista ei ole tiedon valtava määrä, vaan se, miten tietoa annetaan. Kuluttajina huomiomme kiinnittyy mainoksen pääviestiin, eikä pikkuprinttiin tai monen sivun mittaisiin vaikeaselkoisiin sopimusehtoihin. Miten kuluttajien sitten olisi mahdollista toimia aktiivisemmin markkinoilla tuotteita ja palveluita kilpailuttaen?

Komissio on vastannut haasteeseen edellyttämällä yrityksiltä avaintietolomakkeita päätöksenteon kannalta olennaisista tiedoista esimerkiksi pankkipalveluissa ja vakuutuksissa. Tämä helpottaa palveluiden vertailua. Vielä vaivattomammaksi vertailun tekevät erilaiset digitaaliset työkalut ja vertailusivustot vaikkapa matkapalveluissa. Kun kuluttajat alkavat nyt saada käyttönsä myös omaa dataansa kulutuskäyttäytymisestään, palveluiden kilpailuttaminen tulee olemaan mahdollista aivan uudella tavalla. Tämä avaa markkinoita täysin uudenlaisille palveluille. Voisi olettaa, että kysyntää riittäisi sovelluksille, joiden avulla voisi vertailla helposti pankkipalveluiden ja luottokorttien hintoja tai kilpailuttaa itselleen edullisimman sähkönhinnan kestävää kehitystä kunnioittaen. Odotammekin nyt todellista disruptiota. Kuka ehtii ensin – kuluttajan oikeuksia ja tietosuojaa kunnioittaen?

Täällä blogissa aion nostaa esiin ajankohtaisia kuluttajansuojaan liittyviä ilmiöitä. Löydät minut myös Twitteristä. Kannustan lisäksi jokaista kuluttajansuojasta kiinnostunutta tilaamaan sähköpostiinsa kuluttaja-asiamiehen uutiskirjeen, jossa muun muassa kerrotaan ajankohtaisista valvontaratkaisuista ja seurataan lainsäädännön kehitystä. Seuraava uutiskirje julkaistaan loka-marraskuun vaihteessa.

Lue myös: 40 hyötyä kuluttajansuojasta juhlavuoden kunniaksi. Kilpailu- ja kuluttajaviraston tiedote 23.10.2018.