Euroopan unioni on asettanut tavoitteekseen varmistaa kuluttajansuojan korkean tason sekä ylläpitää ja kehittää vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta muun muassa helpottamalla oikeussuojan saatavuutta. Tavoitteen toteuttamiseksi komissio antoi kesällä 2013 suosituksen unionin lainsäädännöllä määriteltyjen oikeuksien loukkauksiin perustuvien oikeussuojakeinojen kehittämisestä. Unionin lainsäädännöllä tarkoitettiin tässä kohtaa kuluttajansuojaa, kilpailuoikeutta, ympäristönsuojelua ja henkilötietojen suojaa tilanteissa, joissa oikeudenloukkaukset kohdistuvat suureen joukkoon ihmisiä.

Komissio suositteli, että kaikissa jäsenvaltioissa pitää olla ”joukkovahinkotilanteissa” kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevat kansalliset järjestelmät. Komissio tähdensi, että perusteettomat oikeudenkäynnit on ehkäistävä, kun oikeussuojakeinot otetaan käyttöön.

Suosituksen mukaan jäsenvaltioiden piti huolehtia lainsäädännössään siitä, että lainvastainen toiminta saadaan loppumaan. Toinen tavoite oli, että kuluttajajoukoille aiheutettu vahinko saadaan korvattua tehokkaasti kollektiivisilla kanteilla. Komissio määritti tiettyjä perusperiaatteita, jotka pyrkivät toisaalta huolehtimaan oikeussuojan toteutumisesta ja toisaalta estämään järjestelmän väärinkäytöksiä.

Komission suosituksella ollut vain vähän vaikutusta oikeussuojakeinojen kehittämisessä

Komissio julkisti 25.1.2018 raportin edellä kuvatun suosituksen toteutumisesta. Raportti valaisee erinomaisesti tämänhetkistä tilannetta eri EU-maissa. Raportin mukaan kaikissa jäsenmaissa on jonkinlainen kieltokannejärjestelmä. Kuriositeettina voi mainita, että viidessä jäsenmaassa tuomioistuimen antaman kieltopäätöksen vastainen menettely on kriminalisoitu. Vahingonkorvausasioihin soveltuvia joukkokannemahdollisuuksia ei ole toteutettu yhtä kattavasti, sillä se puuttuu yhdeksästä jäsenmaasta. Vain kuusi jäsenmaata on toteuttanut mahdollisuuden vahingonkorvauksiin kaikilla neljällä oikeudenalalla eli kuluttajansuojassa, kilpailuoikeudessa, ympäristönsuojelussa ja henkilötietojen suojassa.

Komissio totesi raportissaan avoimesti, että suosituksen vaikutus on ollut rajallinen. Siksi kollektiivisten oikeussuojakeinojen käyttöä säännellään edelleen hyvin kirjavasti. Komissio kertoikin jatkavansa työskentelyä suosituksen pohjalta. Lisäksi komissio ilmoitti, että se tekee ehdotuksia kollektiivisten kanteiden ja täytäntöönpanon vahvistamiseksi osana tulevaa ”New Deal for Consumers” -aloitetta.

Oikeutta vai oikeuksia – siinäpä kysymys

Osallistuin tällä viikolla seminaariin, jossa käsiteltiin juuri yllä kuvattuja teemoja. Seminaarin pääpuhujina olivat aiheeseen perehtyneet englantilainen professori Christopher Hodges ja belgialainen professori Stefaan Voet. Seminaarin jälkeen minulla oli vielä tilaisuus keskustella asiasta professoreiden kanssa erikseen järjestetyssä tapaamisessa.

Professoreilla oli empiirisiin tutkimuksiin perustuvia vahvoja käsityksiä siitä, kuinka eri maiden sääntelyjärjestelmiä pitäisi kehittää. He katsoivat, että lähes kaikki nykyiset mallit tuottavat kyllä pääsyn oikeuteen, mutta toteuttavat kuluttajien konkreettisia oikeuksia erittäin huonosti. Varsinkin erilaisten järjestöjen nostaessa kanteita rahat päätyvät riidan kustannusten kattamiseen, eivätkä kuluttajat saa tyypillisesti kuin murusia, vaikka oikeudenkäynnit voitettaisiinkin.

Professorit pitivät Suomen järjestelmää kattavana ja tehokkaana. Suomessahan ryhmävalituksen Kuluttajariitalautakuntaan ja ryhmäkanteen tuomioistuimeen voi tehdä vain kuluttaja-asiamies. Professorit vertasivat kuitenkin meidän ryhmäkannemalliamme Tanskaan ja totesivat, että täällä pitäisi säätää opt-out -mallisesta kanteesta. Se tarkoittaisi, että kuluttaja-asiamies voisi nostaa kanteen niin, että kuluttajien ei tarvitsisi erikseen ilmoittautua kantajaryhmään mukaan.

Professorit kertoivat Tanskan kuluttaja-asiamiehen kuvanneen mallin toimintaa sanomalla, että hänen ei tarvitse käyttää ryhmäkannetta koskaan, sillä hän käyttää sitä koko ajan. Toisin sanoen ryhmäkanneuhka on niin vahva neuvotteluase, että se taivuttaa yrityksiä erittäin tehokkaasti sovintoratkaisuun.

Seminaarin ja sitä seuranneiden keskustelujen antia on hyvä pureskella. Tärkeintä on, että koko järjestelmä eli materiaalinen kuluttajia suojaava lainsäädäntö, oikeudenkäyntejä koskeva sääntely ja päätösten täytäntöönpano toteuttavat kuluttajien oikeuksia tehokkaasti. Pääsy oikeuteen ja oikeidenmukainen oikeudenkäynti on turvattava, mutta se ei riitä. On huolehdittava siitä, että itse oikeudetkin toteutuvat.

---

Kirjoittaja

Antti Neimala toimi kuluttaja-asiamiehenä vuonna 2018.