Tietosi ovat rahaa – mitä saat vastineeksi?

Yritykset hyödyntävät yhä enemmän kuluttajista kerättyä tietoa. Eri palvelujen käyttäjätietoja hyödyntämällä voidaan rakentaa tarkkaakin kuvaa meistä ja kulutustottumuksistamme. Tietomme eivät kuitenkaan aina ole niin turvassa kuin luulemme eivätkä kriteerit tietojen keruulle ole selviä. Moni yritys myös myy keräämiään tietoja eteenpäin.

Kuluttajan kannattaisikin aina aika ajoin pohtia, kenelle tietojaan antaa ja saako niille vastinetta. Suostumusta omien tietojen käyttöön ei tule antaa liian heppoisesti. Omiin tietoihin tulisikin suhtautua kuin rahaan – jos sovelluskaupan sovellus on ilmainen, ovat kuluttajan tiedot maksu palvelun käytöstä. Kuluttajansuoja lähenee siten monin tavoin tietosuojaa, mikä on ollut esillä myös pohjoismaisten kuluttaja-asiamiesten tapaamisessa keväällä 2017, ja niin ikään tietosuojavaltuutettu ja kuluttaja-asiamies ovat sopineet tiivistävänsä yhteistyötään.

Sekä tietosuojan että kuluttajansuojan kannalta keskeistä on läpinäkyvyys. Henkilötietoja saa kerätä vain laissa säädetyillä perusteilla. Yksi keskeinen peruste on kuluttajan suostumus. Kuluttajan antaman suostumuksen tulee olla vapaaehtoinen, yksilöity ja tietoinen. Kuluttajan tulee tietää, mihin hän antaa luvan ja mitä saa vastineeksi.

Henkilötiedot tunnistetaan jo rahaan rinnastuvaksi vastikkeeksi komission uusissa sisämarkkinastrategiaan liittyvissä sääntelyehdotuksissa sekä EU-kuluttajansuojalainsäädännön uudistuksessa. Kuluttajien kannalta tärkeitä kysymyksiä liittyy datan saatavuuteen ja käytettävyyteen muunkin kuin henkilötietoina pidettävän datan osalta. Esimerkiksi virhe- ja vahinkotilanteiden selvittämisessä avainasemaan voi jatkossa yhä useammin nousta asuinhuoneistoista kerätty sensoridata tai älylaitteiden raportoima data.

Kuluttajista kertyvän tiedon siirrettävyyden (data portability) merkitys kasvaa jatkuvasti, kun palvelut digitalisoituvat. Toukokuusta 2018 alkaen sovellettavan EU:n tietosuoja-asetuksen myötä kuluttajille tulee oikeus siirtää tietonsa järjestelmästä toiseen. Kun kuluttajat saavat käyttöönsä sekä asiointihistoriansa että käytön yhteydessä kerätyn tiedon, he voivat kilpailuttaa palveluntarjoajia.

Kertyvän tiedon tulisikin olla kaikkia osapuolia hyödyttävää ja luoda pohjaa käyttäjäkeskeisten palvelujen kehittämiselle. Parhaimmillaan datalla on kiistatta arvoa kuluttajalle myös oman elämänsä tuntemisen ja elämänhallinnan kokemuksen merkityksessä. Henkilö itse voi oppia esimerkiksi kulutustottumuksistaan ja saada lisäarvoa itseään koskevista tiedoista, jos hän pääsee niitä helpossa muodossa käyttämään. Tällä on merkitystä esimerkiksi kuluttajan taloudenhallinnalle tai terveydelle. Lisäksi kuluttajalla on mahdollisuus reagoida tilanteissa, joissa tieto erotetaan alkuperäisestä yhteydestään tai sitä yhdistellään tavalla, joka antaa yksilöstä väärän kuvan.

Olennaista tietojen hyödyntämisessä ja datatalouden kasvussa on turvata kuluttajien luottamus uusiin palveluihin ja varmistaa tietojen asianmukainen käyttö, mitä EU-tasollakin on korostettu. Kuluttajien luottamuksen saavuttamisessa avainasemassa on kuluttajalle syntyvä käyttökokemus (palvelumuotoilu, legal design). Vaikka tietosuojasääntelyllä taataan, että yritykset ja muut tahot eivät voi käyttää kuluttajan tietoja miten sattuu, niin harva jaksaa kuitenkaan kahlata sopimusehtoja läpi saadakseen selvyyden, mihin tietoja käytetään ja missä laajuudessa. Palvelujen helppokäyttöisyyteen ja sopimusehtojen selkeyteen panostamalla edistetään kuluttajien halua kokeilla palveluita. Käyttäytymisen taloustieteeseen perustuvat havainnot ja esimerkiksi OECD:n asiassa tekemä työ kannattaisi myös hyödyntää ratkaisumalleja etsittäessä.

Tulevaisuudessa on kiinnitettävä huomiota myös palveluiden saatavuuteen. Kehitys ei saa johtaa siihen, että jos kuluttaja ei suostu antamaan henkilötietoja, hän jää ilman keskeisiä palveluita.