Hakukonejätti Google ilmoitti blogissaan kieltävänsä pikavippimainokset palvelussaan. Tämä on hyvä uudistus ja ehkäisee osaltaan ihmisten velkaantumista huikeilla koroilla kuorrutettujen pikavippien kautta. Sinänsä täysin erilainen, mutta velkaantumista pahimmillaan edesauttava luottotuote on suomalaisten operaattoreiden kuluttajille tarjoama pitkä maksuaikasopimus. Siinä tarjotaan kuluttajille uutta puhelinta 36 kuukauden korottomalla ja kuluttomalla maksuaikasopimuksella. Kyseessä on juridisesti luotto, mutta kuluttajansuojalain luottoja käsittelevä 7 luku ei tällaisia korottomia ja kuluttomia luottoja koske. Kuluttajaa kyseinen sopimus kuitenkin sitoo kolmeksi vuodeksi ja sen maksaminen vaikuttaa omaan talouteen pitkän aikaa.

Asiaan havahtuu usein vasta silloin, kun puhelin hajoaakin tuon kolmen vuoden aikana ja tilalle joutuu hankkimaan uuden, kenties jälleen samanlaisella 36 kuukauden maksuaikasopimuksella. Tai jos puhelimen malli alkaa kyllästyttää ja vaihto tulee ajankohtaiseksi siitä syystä. Samaan aikaan 36 kuukauden maksuaika rullaa edelleen myös käytöstä pois jääneestä tai rikki menneestä puhelimesta.

Lopputulos voi olla, että kuluttaja lopulta maksaa yhtä aikaa vaikkapa kolmea tällaista pitkäkestoista luottoa. Pienistä puroista syntyviä suuria kuluja on vaikea hahmottaa ja tällainen velkaantuminen vaikuttaa usein yllättävästi kuluttajan taloudenhallintaan. Lisäksi henkilöt, jotka 36 kuukauden maksuaikasopimuksia ja niin sanottua myöhennettyä maksamista suosivat, voivat olla nuoria, jotka vasta harjoittelevat oman talouden hallintaa tai henkilöitä, joilla saattaa olla jo valmiiksi tiukka budjetti.

Suomessa ei korottomissa ja kuluttomissa luotoissa – kuten näissä operaattoreiden tarjoamissa maksuaikasopimuksissa – tarvitse arvioida luotonsaajan maksuvaraa. Tämä saattaa edesauttaa usean pitkän maksuaikasopimuksen kasautumista henkilöille, jolla ei todellisuudessa niihin maksuvaraa ole. Ruotsissa yritysten tulee arvioida luotonhakijan maksuvara yli 3 kuukauden mittaisissa korottomissa ja kuluttomissa luotoissa. Tätä toivoisin Suomeenkin.

Puhelimille myönnetään yleensä enimmillään kahden vuoden takuu. Älypuhelinten kestoikäoletus on kuitenkin yleensä vähintään 2-3 vuotta. Kuluttajariitalautakunnan mukaan kalliilta huippumallilta voi olettaa vielä pidempääkin kestoikää.

Puhelinten korjaamisen vastuukysymykset ovat hankalia, kun kyse on jokapäiväisessä käytössä olevasta tuotteesta, jossa luonnollista kulumaa ei voi välttää. Pieni naarmu älypuhelimessa voi aiheuttaa sen, että myyjä vetoaa naarmuun ja kuluttajan huolimattomuuteen, eikä korvaa laitteen aivan muuhun osaan liittyvää viankorjausta tai anna hinnanalennusta. Tämä koskee sekä takuukorjauksia että takuuajan jälkeen ilmenneitä vikoja, joissa vastuu tuotteen virheellisyyden osoittamisesta on ostajalla.

Älypuhelinten kohdalla kuluttajat ovat myös saaneet havaita, että kuluttajariitalautakuntakaan ei aina suosita älypuhelimen takuukorjausta. Vaikka myyjällä on takuusta riippumattakin lakisääteinen vastuu myymästään laiteesta, voi moni ostaa silti uuden puhelimen takuuaikana hajonneen tilalle vastuukysymyksiä sen kummemmin selvittämättä.

Kehotan kuluttajia harkitsemaan tarkoin pitkien maksuaikasopimusten sopivuutta itselleen. Oikotie onneen ei välttämättä ole myöskään sopimus, jossa tarjotaan mahdollisuus vaihtaa uuteen puhelimeen, kun on maksanut puolet 24 kuukauden maksuaikasopimuksesta – kokonaistaloudellinen vaikutus kannattaa laskea tarkoin. Operaattoreiden toivon pohtivan sitä, onko asianmukaista tarjota kuluttajille pitkillä maksuaikasopimuksilla tuotteita, joiden käyttöikä ja annettu takuu on maksuaikaa lyhyempi.

Kirjoittaja

Päivi Hentunen toimi kuluttaja-asiamiehenä vuosina 2011–2017.