Osallistuin keväällä kokoukseen, jonka osanottajat tulivat kaikilta mantereilta. Esillä oli monia meilläkin ajankohtaisia asioita, kuten mobiilimaksaminen, pikavippien aiheuttamat ongelmat sekä huijaukset, joita käsittelin ensimmäisessä blogissani viime viikolla.
Nyt aiheenani on kuluttajien profilointiin perustuva hinnoittelu, josta käytiin kokouksen työpajoissa vilkasta keskustelua ja joka on ollut esillä useissa viime aikojen kansainvälisissä kuluttaja-aiheisissa tapaamisissa otsikoituna Dynamic pricing tai Personalized pricing. Kyse on hinnoittelusta, joissa peritään eri hintoja muista kuin kustannuksiin liittyvistä syistä.
Kun pyörimme netissä ostoksilla, jätämme jälkiä siitä, minä päivinä, mihin aikaan vuorokaudesta, millä sivuilla, mistä maasta tai jopa millä laitteella asioimme. Myyjä voi jättämämme tiedon perusteella päätellä, tyydymmekö kalliimpaan hintaan vai etsimmekö halvempia vaihtoehtoja.
Nettikäytökseni perusteella minut yhdistetään johonkin laajempaan ryhmään ja hinnoittelu sovitetaan tämän ryhmän mukaiseksi. Esimerkiksi Macin käyttäjät voivat joutua maksamaan korkeamman hinnan, koska heidät on profiloitu halukkaiksi maksajiksi. Mielenkiintoinen tieto esillä olleen vertailun mukaan oli myös se, että suomalaiset maksavat kirjoistaan eniten. Enemmän maksaviksi voivat joutua myös ns. heikot kuluttajaryhmät. ”Köyhät maksavat enemmän”-ilmiö on maailmalla tuttu ja voi toteutua tässäkin myyntimuodossa.
Tavallisessakin kaupankäynnissä hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan. Tämän huomaa viikonpäivien ja kesäajan mukaan vaikkapa bensatankilla ja henkilöön kohdistuen pankin lainatiskillä. Miksi toiminta netissä olisi sen kummempaa, hinnoitteluhan on vapaata?
Kyse onkin paljon siitä, että tämä ilmiö on useimmille meistä vielä uusi ja vaikeasti havaittava. Tiedänkö, että minulle tarjottu hinta voi määräytyä IP-osoitteeni perusteella? Havaitsenko, että maksan esimerkiksi ilmaisen sähköpostipalvelun käytön yhteydessä syntyvillä henkilö- ja profilointitiedoilla, jotka voidaan myydä eteenpäin markkinointitarkoituksiin? Ongelmana on, että markkinoinnin ja hinnoittelun periaatteet eivät ole läpinäkyviä. Emme pysty reagoimaan siihen, mitä emme tunnista.
Netti tarjoaa meille paljon hyvää, emmekä varmasti halua luopua sen tarjonnasta. Läppärit, tabletit ja älypuhelimet tuovat netin käsiimme missä ja milloin tahansa. Nyt puhelin jo toimii lompakkona ja ties mitkä lienevät huomisen sovellukset.
Kehitystä ei voi, eikä pidäkään jarruttaa tai kahlita, mutta syntyviä ongelmia on ennaltaehkäistävä ja ratkaistava. Jos kuluttajat eivät luota, hyödyt jäävät sekä myyjiltä että ostajilta saavuttamatta. Henkilötietojen kerääminen ja käyttö ovat nykyisessä verkostoyhteiskunnassa isoja kysymyksiä ja niitä käsitellään monissa tietosuojan foorumeissa.
Kuluttajat suhtautuvat henkilöään koskevien tietojen käyttöön eri tavoin. Osa ei välitä, mitä hänen tiedoillaan tehdään, osa nimenomaan haluaa saada juuri omiin tarpeisiinsa suunnattua markkinointia, osa taas arvostaa yksityisyyttään eikä missään tapauksessa halua olla profiloinnin kohteena, ainakaan tietämättään.
Varmasti käy niinkin, että osa meistä haluaa oikeuden saada yritysten hänestä keräämät tiedot omaan käyttöönsä vaikkapa yritysten kilpailuttamiseksi. Tärkeää on, että tietojen keräämisen periaatteet ovat avoimia ja niiden käyttö on mahdollista estää.
Palaan vielä alkuperäiseen teemaan eli hinnoittelun saloihin. Ratkaisuna tähänkin ilmiöön tarjotaan informaatiota kuluttajille, tietoisuutta asiasta. Mitä tietoa tarvittaisiin, miten sitä jaettaisiin? Onko asia mielestänne ollenkaan ongelma?
Lopuksi toivotan kaikille miellyttävää kesäsäätä ja rentouttavaa lomakautta. Seuraava blogi ilmestynee elokuun alkupuolella.
Kirjoittaja
Päivi Hentunen toimi kuluttaja-asiamiehenä vuosina 2011–2017.
Itse kuuluun niihin, jotka eivät tätä vastustaa. Olen kokenut sen hyödylliseksi. Esim. Huomasin n.2v sitten virustorjuntaohjelmaa etsiessään yhtä sun toista kummallista. Paljon mietiskelevänä päätin luottaa vaistooni, että minulle tullaan tarjoamaan 80e tuote erittäin halvalla ja niin kävi. Maksoin 20 tuotteesta, joka on yleisessä myynnissä 80. Joten viisaasti toimiva kuluttaja kyllä osaa ottaa tästäkin oman hyödyn irti.
TykkääTykkää
Toki vielä viisaammin toimiva kuluttaja käyttää ilmaisia virustorjuntaohjelmia, jotka ovat kaikenlisäksi käytössä vähemmin konetta kuormittavia.
TykkääTykkää
Mukava kuulla, että sinulla on hyviä kokemuksia!
TykkääTykkää